äiti ja lapsi lukevat kirjaa lattialla istuen

Keitä sijaisperheet ovat – ja miksi heidät on tärkeä muistaa

Kun puhumme lastensuojelun perhehoidosta, keskustelu keskittyy usein sijoitettuihin lapsiin, heidän tarpeisiinsa ja oikeuksiinsa. Se on luonnollista ja tärkeää. Samalla olisi hyvä pysähtyä muistamaan myös sijaisperheitä – niitä tavallisia perheitä, jotka avaavat kotinsa ja sydämensä lapselle, joka tarvitsee turvallisen kasvuympäristön, kirjoittaa Aberian perhehoidon palvelualuejohtaja Noora Ahokangas-Jore.

Tavallisia perheitä, jotka tarjoavat lapselle mahdollisuuden turvalliseen ympäristöön

Sijaisperheet ovat aivan tavallisia perheitä, joiden arki koostuu samoista asioista kuin monien muidenkin perheiden: aamukiireistä, harrastuksiin kuljettamisesta, yhteisistä ruokailuista, juhlista, pettymyksistä, onnistumisista ja koti-illoista. Kun lapsi sijoitetaan sijaisperheeseen, hän tulee osaksi perheen jokapäiväistä elämää.

Perhehoidon keskeinen tavoite on tarjota lapselle mahdollisuus kasvaa turvallisessa perheympäristössä. Taustastaan riippumatta jokainen lapsi tarvitsee kokemuksen siitä, että hän kuuluu joukkoon, on hyväksytty ja arvostettu omana itsenään. Sijoitetun lapsen tulisi saada olla sijaisperheessä tasavertainen perheenjäsen suhteessa perheen biologisiin lapsiin. Hänellä tulee olla oikeus samoihin mahdollisuuksiin, velvollisuuksiin, välittämiseen ja huolenpitoon kuin muillakin perheen lapsilla.

Tavallinen arki on merkittävä asia

Monelle sijoitetulle lapselle tavallisen perhearjen kokeminen voi olla merkittävä ja korjaava kokemus. Se voi tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että joku odottaa kotiin ja kysyy, miten päivä on sujunut. Tavallinen arki ei ehkä kuulosta suurelta asialta, mutta lapselle, jonka elämässä on ollut epävarmuutta tai turvattomuutta, sillä voi olla valtava merkitys.

Sijaisperheissä eletään yhdessä niin ilot kuin surutkin. Perheeseen kuuluminen ei tarkoita pelkästään onnellisia hetkiä, vaan myös sitä, että vaikeuksia kohdatessa ei jää yksin. Aikuiset pysyvät rinnalla, asettavat rajoja, tukevat ja yrittävät uudelleen myös silloin, kun se on vaikeaa. Näissä hetkissä lapselle syntyy kokemus siitä, että hän on arvokas ja hänen rinnallaan kuljetaan myös myrskyissä. Siitä rakentuvat luottamus, turvallisuus ja usko ihmissuhteiden pysyvyyteen.

On siis tärkeää muistaa, keitä sijaisperheet ovat. He ovat tavallisia ihmisiä, jotka tekevät poikkeuksellisen merkittävää työtä tarjoamalla lapselle kodin, tavallisen arjen ja mahdollisuuden kasvaa osana perhettä. He eivät korvaa lapsen omaa biologista perhettä, mutta voivat tarjota turvallisen paikan, jossa lapsi saa kasvaa ja kehittyä ikätasoisesti sekä rakentaa tulevaisuuttaan.

Kun muistamme sijoitetut lapset, muistetaan myös ne perheet, jotka jakavat heidän kanssaan arkensa. Perhehoidossa ei rakenneta vain turvallisia olosuhteita – siellä rakennetaan kuuluvuuden tunnetta, joka voi kantaa lasta läpi elämän.

Voisiko sinun perheesi tarjota lapselle paikan, jossa hän saa kuulua joukkoon, kasvaa turvallisesti ja tulla kohdatuksi omana itsenään?

Lue lisää, mitä sijaisperheenä toimiminen tarkoittaa.